Koulutus ja vapaa-aika

Koulutuksella pyrimme lisäämään työntekijän ammattitaitoa niin teorian kuin käytännönkin kautta. Tarkoituksena on motivoinnin lisäksi kasvattaa työntekijöiden henkilökohtaista tietotaitoa ja näin edistää sekä henkilön, että yrityksen kannattavuutta. Nykyään myös monet rakennusyhtiöt vaativat aliurakoitsijoiden työntekijöiltä työturvallisuuskoulutuksen kautta saatua työturvallisuuskorttia. Tulityö- ja tieliikennetehtävissä työskenteleviltä vaaditaan omat erikoisammattikortit.

Koulutuksia ei järjestetä pelkästään velvoitteiden täyttämiseksi, vaan alaan liittyvää erilaista koulutusta pyritään järjestämään aina tarpeen ja mielenkiinnon mukaan. Koulutusten järjestämisessä esimerkiksi Viheraluerakentajat ry on hyvä yhteistyökumppani.

Hämeen Viherpojat pyrkii pitämään yrityksen työntekijät motivoituneina ja innokkaina järjestämällä myös firman sisäistä aktiviteettia. On tärkeää ylläpitää työntekijöissä innostunut mieliala läpi raskaan sesonkiajan, jolloin töitä on paljon ja päivät ovat joskus myös pitkiä. Esim. toissa syksynä järjestimme vauhdikkaat offroad-ajot. Meno oli hurjaa, mikä myös jatkui ajojen jälkeisellä ohjelmalla..


offroad
offroad

Viheraluerakentajat ry: jäsen RALA-pätevyys